”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa….” Näin alkaa yksi Raamatun tunnetuimmista Jeesuksen kertomuksista, jonka Luukas on evankeliumiinsa kirjoittanut. Pastorimme Matti oli ottanut tämän kertomuksen saarnansa aiheeksi toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina. Monta puhetta olen vuosikymmenten aikana samasta aiheesta kuunnellut, mutta tuolloin kuulemani oli kyllä ehdottomasti parhaimmasta päästä.
Kaimani nosti puheessaan esiin mielenkiintoisella tavalla useita näkökulmia, ainakin minun mielestäni, ja ehkä itse tiedostamattaankin. Jos siteeraan tässä edellistä pääministeriämme, niin nostaisin esiin ainakin ne kolme pointtia.
Ensinnäkin, tuo saarna nosti esille sen, kuinka Jumala antaa vapauden meille ihmisille käyttää antamaansa vapaata tahtoa, ja ymmärtämättömyydessämme ja itsekkyydessämme sitten tehdä virheitä ja vääriä valintoja. Hän ei pakota ketään elämään Hänen tahtonsa mukaan. Nuorempi pojista sanoi isälleen, niin kuin kuulijat sen heti ymmärsivät: ”Isä, minä toivon, että olisit kuollut”. Silti isä (Jumala) oli valmis tekemään omasta puolestaan kaikkensa, jotta virheen tehnyt saattoi palata takaisin ja saada sen aseman joka Isän lapselle kuuluu. Tämä totuus ei ole kertomuksen ajasta muuttunut mihinkään, onneksemme. Sama mahdollisuus on jokaisen ulottuvilla edelleen.
Toiseksi, kun lukee, tai on lukenut, tuon Luukkaan kirjaaman kertomuksen kerran, tai kymmeniä kertoja, ei sitä osaa tulkita ja ymmärtää pohjimmiltaan oikein, ellei itse paneudu tuon aikakauden elämään ja kulttuuriin. Poika ei voinut palata hiljaa ja salaa takaisin kotiinsa, sillä kiinteän kyläyhteisön asumusten väliset kujat olivat niin kapeita, että lastatun kuormakamelin leveä lasti ulottui lähes seinästä seinään. Tuttu totuus siitä, että Raamattua lukiessa pitää kysyä itseltään, muun muassa, että mitä tämä merkitsi sen ensimmäisille kuulijoille. Ja toisaalta, mitä se merkitsee minulle sovellettuna tähän päivään. Useilta osin vasta silloin kirjoitukset todella avautuvat lukijalle.
Viimeinen pointtini on se, että itse kuuntelin tätä saarnaa myös kulttuuriantropologisella korvalla, varmaan suurimmaksi osaksi oman taustani vuoksi, päivittäin kun olen työssäni tekemisissä muita kulttuureita edustavien henkilöiden kanssa tavalla tai toisella.
Mitä suurimmassa määrin saarnassa myös, aika perusteellisestikin, perehdyttiin toisen, vaikkakin jo lähes parin tuhannen vuoden takaisen, kulttuurin käytäntöihin, ja pyrittiin sen kautta ymmärtämään miksi ja miten jotkut asiat tapahtuivat niin kuin tapahtuivat, ja mitä ne sen silloin kuulleille merkitsivät. Kun isä alentui kaapunsa helmat käsiinsä koottuaan sääret paljaina vilkkuen juoksemaan poikaa vastaan, hän samalla otti osakseen myös sen halveksunnan, jota kyläyhteisö olisi pojalle osoittanut. Samalla hän osoitti anteeksiantamuksensa ja rakkautensa poikaa kohtaan. Ei meillä pidetä sitä minään outona asiana, jos isä juoksee poikaansa vastaan, vaikka juoksisikin sääret paljaina.
Kun me tämän päivän Suomessa pyrimme tutustumaan maahamme muuttaneisiin ihmisiin, heihin henkilöinä ja heidän kulttuuriinsa, ja sitä kautta käsittämään miksi he toimivat ja käyttäytyvät toisin kuin oletamme, ja toisinaan ehkä haluaisimmekin heidän käyttäytyvän, se auttaa meitä paremmin ymmärtämään heitä ja hyväksymään heidät. Sama tietysti toimii toisin päin, eli autamme heitä tutustumaan siihen keitä me olemme ja millainen on meidän kulttuurimme, miksi me toimimme ja käyttäydymme siten kuin teemme. Näin ymmärrys puolin ja toisin lisääntyy, ja väärinkäsitysten mahdollisuus pienenee.
Uskallan olettaa, että luettuasi tämän kiinnostuit siitä, että mitä pastorimme oikein saarnasi, varsinkin jos et ollut mukana. Ja vaikka olisitkin ollut, niin voin suositella kuuntelemaan saarnan uudestaankin. Löydät sen näiltä seurakuntamme sivuilta linkistä ”Saarnat”. Kuuntelepa se vaikka näillä kolmen pointin tasoilla, mitä se kertoo Jumalan rakkaudesta meihin henkilökohtaisesti, miten sen opetuksen kautta voin syvällisemmin ymmärtää Raamattua ja miten se voi auttaa minua itseäni ymmärtämään muita ihmisiä
Matti Pietilä
