Tervehdys! Tämä kirjoitus on kirjoitettu osaksi YouTubessa julkaisemaani 7-osaista Ajatuksia ylösnousemuksesta -sarjaa, jonka viimeisellä videolla totean pitäväni ihmeitä mahdollisena monesta vastaväitteestä huolimatta. Tämä teksti avaa hieman tarkemmin niitä syitä miksi pitäydyn uskomukseeni. Hieman tarkemmin sanottuna: olen argumentoinut Jumalan olemassaolon puolesta melko laajasti muualla, tässä tekstissä päätarkoitukseni on vain ampua alas vastaväitteet liittyen ihmeiden merkitykseen. Lainaamani kirjallisuus on löytyy viitteinä tekstin lopusta. Ja niin: jos lukija on yksi niistä, jotka eivät jaksa keskittyä kolmea minuuttia pidempiin teksteihin, voit lämmitellä aiheesta täällä.

Kirjoituksen rakenne tulee olemaan seuraavanlainen:

1. Ihmekritiikin tausta

  1.1. Newtonilainen maailmankuva

  1.2. Deismi

2. Benedict Spinoza

  2.1. Spinozan argumentti ihmeitä vastaan

  2.2. Spinozan kritiikkiä

3. David Hume

  3.1. Humen argumentti ihmeitä vastaan

  3.2. Humen kritiikkiä

  3.2.1. Aikalaiskritiikki

  3.2.2. Myöhempi kritiikki

    3.2.2.1. Luonnonlakien olemus

    3.2.2.2. Yleismaailmallinen kokemus

    3.2.2.3. Kausaliteetin kieltäminen

    3.2.2.4 Ihmeen todennäköisyys

    3.2.2.5 Herkkäuskoisten ihmisten todistus

    3.2.2.6 Eri uskontojen ihmeet

4. Tiede & yliluonnollisuus

5. Johtopäätös

 

1 Ihmekritiikin tausta

Kun me tutustumme kristinuskoon lukemalla Raamattua, me joudumme kohdata ajatuksen ihmeiden mahdollisuudesta. Monille ihmisille juuri ihmeet ja yliluonnollisuus ovat suurin este tarttua kristinuskon sanomaan. Uuden testamentin mukaan Jumala inkarnoitui eli syntyi ihmiseksi neitsyestä. Jeesus teki useita ihmeitä, ajoi ulos demoneja ja kuolemansa jälkeen Jumala herätti hänet kuolleista, lopullisesti. Hänen seuraajansa jatkoivat samoilla linjoilla parantaen sairaita ja ajamalla ulos demoneja. Monille ihmisille tällaiset kertomukset viestittävät esitieteellisestä ajanjaksosta, jota yksikään moderni ihminen ei kykene sulattamaan. Tulemme kuitenkin huomaamaan, että edelleen sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa väittävät nähneensä tai kokeneensa yliluonnollisia ihmeitä (ks. alla 3.2.2.2).

Tässä kohden mainittakoot, että paras tapa määritellä ihme lienee seuraava: ”Ihme on Jumalan harvinaisempi tapa puuttua maailman kulkuun tarkoituksena osoittaa valtansa ja voimansa ihmisille”. [1] Tällainen määritelmä ei ole deistinen, vaan se ottaa huomioon sen, että Jumala pitää maailmaa jatkuvasti yllä voimallaan, kuten Raamattu opettaa (Ps. 104:14; Matt. 5:45; Hepr. 1:3).

Ihmeet ovat saaneet osaksi rajua kritiikkiä varsinkin 1600-1700 -lukujen jälkeisenä ajanjaksona. Tässä tekstissä on tarkoitus tutustua tähän ajanjaksoon ja sen aikaisten kirjoittajien argumentteihin ihmeitä koskien. Luomme myös lyhyen katsauksen tämän ajanjakson tieteelliseen ilmapiiriin, joka oli yksi suuri vaikutin ihmeiden kieltämisessä. Lopuksi käsittelemme lyhyesti kysymystä, onko tiede osoittanut ihmeet mahdottomiksi.

  1.1 Newtonilainen maailmankuva

1600-1700 -lukujen taitteessa koettiin suuria muutoksia tieteen saralla. Sen jälkeen, kun Isaac Newton (1642-1726) julkaisi vuonna 1687 kuuluisan teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica, maailmankaikkeus alettiin nähdä suuren Suunnittelijan luomana koneistona. Syynä tähän olivat Newtonin löytämät rautaiset luonnonlait, jotka ohjaisivat maailman kulkua. Tähän liittyen William Paley (1743-1805) kirjoitti kuuluisan kirjan (1802), jossa luonnon monimutkaisuutta verrattiin kellon rakenteeseen. Näin ollen raamatulliset kuvat Jumalasta paimenena tai isänä vaihtuivat 1600-luvun kuvaan Jumalasta kelloseppänä.

Jumalan ajateltiin luoneen maailman rationaalisella ja järjestäytyneellä tavalla, joka kuvasti Jumalan omaa rationaalista luonnetta. Maailmankaikkeuden ”koneisto” toimi määrättyjen lakien mukaisesti. Tästä syystä tätä ajanjaksoa kutsutaan yleensä ”mekanistiseksi maailmankuvaksi”. Maailmankaikkeudella nähtiin olevan kyky kehittyä ja toimia ilman, että Jumalan jatkuvaa läsnäoloa tarvittiin. [2]

On selvää, että tällainen näkemys toimi vahvana argumenttina Jumalan olemassaolon puolesta. Ikävä kyllä argumentti, jota käytettiin osoittamaan Suunnittelijan olemassaolo, alkoi kuitenkin pian kääntyä itseään vastaan. Monet alkoivat nimittäin ajatella, että maailma oli itsenäinen koneisto, joka ei tarvinnut kelloseppää ylläpitämään toimintaa. Aika alkoi olla kypsä deismille. [3]

  1.2 Deismi

Raamatullisia ihmeitä vastaan alettiin hyökätä todenteolla ensimmäistä kertaa valistuksen ajan Euroopassa 1600-1700 -luvuilla. Suurin syy ihmeiden vastustamiseen nousi maailmankatsomuksesta, jota kutsutaan deismiksi. [4] Deismi kokosi nopeasti laajan kannattajajoukon 1600-luvun lopun Englannissa.

Deismi on näkemys, jonka mukaan Jumala on luonut maailman, mutta Hän on jättänyt sen oman onnensa nojaan. Näkemys on siis vastakkainen teismille, jonka mukaan Jumala ylläpitää jatkuvasti maailmaa. Deismiä voidaan pitää kristinuskon muotona, joka oli mukautettu aikansa kulttuuriin ja jossa kristillinen usko supistui pelkästään inhimillisen moraalin perustaksi ja uskoksi Jumalaan maailman Luojana. Deistien vastaus kysymykseen ”miten Jumala toimii maailmassa?” oli ”Jumalan toimintaa maailmassa ei tarvita”.

Tämän näkemyksen mukaan Jumala ei toimi millään tavalla aktiivisesti tässä maailmassa. Jumala on jättänyt maailmankaikkeuden toimimaan asettamiensa luonnonlakien mukaisesti. Deistit työnsivät Jumalan sivuun ja asettivat inhimillisen järjen kaiken yläpuolelle. Heille järki oli riittävän kyvykäs paljastamaan maailmankaikkeuden salat ilman Jumalan apua. Ja tässä tulee kaiken pointti: looginen lopputulema tällaisesta näkemyksestä oli kieltää kaikki olennaisimmat asiat kristinuskoon liittyen. Erityisesti viisi asiaa tähän liittyen voidaan mainita.

  1. Ajatus Jumalan erityisestä ilmoituksesta asetettiin kyseenalaiseksi. Useat teologit olivat ajatelleet, että Jumala on ilmoittanut itsestään sekä luonnollisen että erityisen ilmoituksen kautta. Erityinen ilmoitus piti sisällään erityisesti Jeesuksen persoonan ja Raamatun Sanan. Nyt erityisestä ilmoitusta ei enää yksinkertaisesti tarvittu, eivätkä ne olleet edes mahdollisia. Alister McGrath tiivistää asian taustalla olleen ongelman seuraavasti: ”[Kristillisestä näkemyksestä] puuttui inhimillisen järjen universaalisuus. Jokaisella oli pääsy järkeen, mutta vain harvalla ja valitulla oli pääsy ilmoitukseen.” [5]
  2. Raamatun erityinen asema kyseenalaistettiin. Sitä alettiin tutkia yhtä inhimillisin tarkoituksin kuin mitä tahansa muuta teosta.
  3. Jeesuksen persoona ja olemus joutuivat radikaalin kritiikin kohteeksi. Jeesuksen ristinkuolema ei enää ollut maailman syntejä lunastava teko, vaan ainoastaan hieno moraalinen esimerkki itsensä uhraamisesta muiden hyväksi. Osaltaan tämä ajatus johtui siitä, että ajatus alkuperäisestä synnistä (original sin) hylättiin. Myös Jeesuksen ruumiillinen ja historiallinen ylönousemus kyseenalaistettiin.
  4. Koska Jeesus ei voinut olla Jumalan Poika, oppi kolminaisuudesta joutui epäilyksen alaiseksi ja se näyttäytyi absurdilta. Deisteille kolminaisuus oli ainoastaan huonoa matematiikkaa.
  5. Ihmeet menettivät merkityksensä. Teologit olivat yleensä painottaneet Jeesuksen tekemiä ihmeitä ja hänen ylösnousemustaan osoitukseksi hänen erityisyydestään. Nyt nämä kaikki kyseenalaistettiin. Jos Jumala ei toiminut maailmassa, ihmeitä ei voinut tapahtua.

Näin ollen deismi haastoi kristinuskon perusasiat juuriaan myöten. Tässä tekstissä me keskitymme kuitenkin listan viimeiseen kohtaan. Tänä aikakautena useat henkilöt kirjoittivat ihmeiden mahdollisuutta vastaan. Kaikkein tunnetuimmaksi heistä nousi skotlantilainen filosofi David Hume. Myös juutalaistaustainen filosofi Benedict Spinoza toi oman kortensa kekoon. Seuraavaksi keskitymme tarkastelemaan näiden kahden filosofin argumentteja ihmeitä vastaan. Aloitamme lyhyesti Spinozasta, jonka jälkeen jatkamme kattavammin Humen käsitysten arvioimisella.

2 Benedict Spinoza

Baruch Spinoza (1632-1677) syntyi juutalaiseen perheeseen Amsterdamissa, Hollannissa. Hän sai juutalaisessa yhteisössä loistavan koulutuksen juutalaisesta kirjallisuudesta. Lopulta tästä hollannin-juutalaisesta filosofista tuli yksi valistuksen ajan merkittävimpiä henkilöitä.

Spinozan myöhempi filosofia johti hänet kuitenkin niin radikaaleihin näkemyksiin, että hänet erotettiin synagogastaan vuonna 1656. Myöhemmin hän muutti nimensä latinalaiseen muotoon Benedict. Hän kirjoitti useita teoksia mm. uskonnosta, filosofiasta ja etiikasta. Osa kirjoista julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Radikaalin sisältönsä vuoksi kirjat asetettiin kiellettyjen kirjojen listalle. [6]

  2.1 Spinozan argumentti ihmeitä vastaan

Spinozan monimutkainen filosofinen järjestelmä johti hänen maailmankatsomuksensa monismiin. Hänelle Jumala oli siis yhtä kuin luonto, koska monismin mukaan Jumala ja luonto ovat identtisiä. Jumala ja luonto olivat toisin sanoen kaksi eri nimeä yhdelle ja samalle todellisuudelle. Tässä hän otti radikaalin pesäeron klassiseen teismiin, jonka mukaan Jumala ja luonto ovat ontologisella tasolla kaksi eri asiaa;  Jumala on luonnosta erillinen ja Hän hallitsee ja ylläpitää sitä voimallaan. Tämän lisäksi hänen näkemyksensä olivat deterministiä. Spinozalle siis kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu välttämättä. Ainoatakaan kontingenttia asiaa tai tapahtumaa ei ole olemassa (kontingentti tarkoittaa asiaa, joka on olemassa, mutta jonka ei tarvitsisi olla olemassa, kuten R-kioski).

Vuonna 1670 Spinoza julkaisi teoksen ”Tractatus theologico-politicus” (Teologis-poliittinen tutkielma). Tässä teoksessa hän argumentoi ihmeitä vastaan rohkeasti kieltämällä niiden mahdollisuuden kokonaan. Lainaan Spinozan argumentista sen olennaisimman osan:

Koska mikään ei ole välttämättä totta paitsi jumalallisen käskyn tai asetuksen voimasta, siitä seuraa selkeästi, että luonnon universaalit lait ovat vain Jumalan asetuksia. Nämä ovat seurausta Jumalan olemuksen välttämättömyydestä ja täydellisyydestä. Jos luonnossa siis tapahtuisi jotain universaalien lakien vastaista, se olisi samalla Jumalan asetuksen, älyn ja olemuksen vastaista. Tai jos joku väittäisi, että Jumala tekee luonnonvastaisia tekoja, hänen on samalla väitettävä, että Jumala toimii oman luontonsa vastaisesti. Mikään ei voisi olla mielettömämpää. [8]

Spinozan argumentti voidaan tiivistää deduktiivisessa muodossa seuraavasti:

  1. Jumalan tahto on identtinen luonnonlakien kanssa.
  2. Ihme on luonnonlakien rikkomista.
  3. Välttämättä, Jumalan tahto on rikkomaton.
  4. Näin ollen, ihmeitä ei voi tapahtua. [9]

Jos väitetty ”ihme” siis todella tapahtui, sille täytyi olla olemassa luonnollinen selitys. Oli oltava olemassa luonnonlakeja, jotka olivat ihmisille vielä tuntemattomia. Spinozan mukaan kaikki Raamatussa esiintyvät ”ihmeet”, siinä määrin jos ne todella tapahtuivat, olivat siis välttämättömiä, koska ne olivat seurausta (ehkä meille tuntemattomista) tietyistä luonnonlaeista. [10]

  2.2 Spinozan kritiikkiä

Useat kristityt ajattelijat vastasivat Spinozan väitteisiin. Merkittävimpinä heistä voidaan mainita Ranskalainen teologi Jean de Clerc (1657-1736), englantilainen filosofi ja teologi Samual Clarke (1675-1729) ja Jacob Verner (1698-1789). Nämä ajattelijat kiinnittivät huomiota Spinozan väitteiden heikkouksiin.

Ensinnäkin Spinozan ajatusmalli meille vielä tuntemattomista luonnonlaeista vaikuttaa todella kummalliselta, kun otamme huomioon sellaiset ihmeet kuin Jeesuksen ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen. Jos nimittäin tällaisten tapahtumien taustalla vaikuttivat luonnolait, me voisimme hyvällä syyllä kysyä, miksi tällaisia tapahtumia ei tapahdu useammin. Ja miksi nämä luonnonlait saavat aikaan niin monimuotoisia asioita? Joskus vesi nimittäin muuttuu viiniksi, toisinaan henkilö kävelee veden päällä ja joskus kuurot saavat kuulonsa ja sokeat näkönsä. Ja miksi ainoastaan yksi ainoa henkilö maailmankaikkeuden historiassa on kokenut ylösnousemuksen eli hän on noussut kuolleista lopullisesti?

Toiseksi, ei ole uskottavaa, että nämä tuntemattomat luonnonlait lähtivät vaikuttamaan sattumalta juuri silloin, kun Jeesus  esimerkiksi käski halvaantuneen miehen nousemaan ylös. Vakuuttavampi selitys tapahtumien taustalla on aktiivisen Jumalan toiminta. Sattuma on heikko selitys tällaisille yhteensattumille.

Vernet kiinnitti huomiota Spinozan ajattelumalliin koskien luonnonlakeja. Vernetin mukaan luonnonlait eivät heijasta Jumalan luonnetta, vaan hänen mukaansa Jumala oli vapaa määrittelemään luonnonlait haluamallaan tavalla. Jumala ei siten ole sidoksissa luonnonlakeihin, koska Hän on päättänyt miten ne toimivat. Jumala voi halutessaan tehdä yleisiin lakeihin poikkeuksia. [11]

Spinozan argumenttia voidaan myös kritisoida huomauttamalla, että kysymys ihmeiden kohdalla ei ole tässä tapauksessa siitä, ovatko ne mahdollisia nomistisessa käsityksessä, vaan siitä, ovatko ne mahdollisia teistisessä käsityksessä. Spinozan ajattelumalli oli todella kaukana raamatullisesta näkemyksestä, jonka mukaan Jumala ja maailma ovat kaksi eri asiaa. Klassisen teismin mukaan Jumala on maailmasta riippumaton. Ihmeet voivat olla ongelma monistisessa näkemyksessä, mutta eivät ole sitä teistisessä näkemyksessä!  Kuten William Dembski muistuttaa, Spinozan argumentti on vain huonoa kehäpäättelyä, koska hän vain olettaa Jumalan luoneen luonnonjärjestelmän, joka on suljettu luonnollisten syiden järjestelmä, mutta tämä ei ole lainkaan varmuudella oikea näkemys Jumalan ja maailman suhteesta.[12]

Lopuksi voimme nostaa esiin vielä yhden argumentin, josta olen kirjoittanut kohtuu pitkästi muualla. Spinoza joutui johdonmukaisuuden nimessä kieltää ihmisen vapaan tahdon olemassaolon. Hänen mukaansa ihmiset luulevat omaavansa vapaan tahdon vain siksi, että he ovat tietoisia omista teoistaan. Tämä on kuitenkin harha, koska silloin ei nähdä sitä mikä todellisuudessa aiheuttaa kaikki tapahtuvat asiat. [13] Ongelma tällaisessa väitteessä on se, että jos tahtomme ei todella ole vapaa, silloin minä en ole vapaa muodostamaan uskomuksiani, eikä minulla ole mitään syytä pitää Spinozan argumentteja totena. Deterministinen näkemys vie pohjan järjellisiltä kyvyiltä.

Spinozan huomiot eivät siis ole kovin vakuuttavia, eivätkä ne juuri kosketa henkilöä, joka uskoo Jumalaan klassisen teismin muodossa. Siirrymme nyt tunnetumpaan ihmeiden vastustajaan, David Humeen. 

3 David Hume

David Hume (1711-1776) oli skotlantilainen filosofi, joka jätti jälkeensä laajan kirjallisuuden. Hume on myös jättänyt pysyvästi jälkensä historiaan. Vaikka hänen teoksiaan on säilynyt jälkipolville paljon, tutkijat eivät ole aina päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä Hume itse asiassa ajatteli ja mitä hän esseillään yritti sanoa. Tämän lisäksi yksimielisyyttä ei ole löydetty kysymyksessä Humen suhteesta Jumalaan. Omana aikanaan Humea pidettiin uskonnonvastaisena ateistina. 1900-2000 -lukujen tutkijoista jotkut ovat luonnehtineet Humea deistinä, jotkut agnostikkona ja toiset ateistina. Varmaa on se, että Hume ei uskonut kuolemanjälkeiseen elämään. Ennen kuolemaansa hän totesi ikuisen elämän olevan ”mitä järjettömintä mielikuvituksen tuotetta”. [14]

  3.1 Humen argumentti ihmeitä vastaan

Vuonna 1748 Hume julkaisi teoksen An Enquiry Concerning Human Understanding (Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä, suom. 1938). Tässä teoksessa on luku ”Ihmeistä”, jossa Hume hyökkää ihmeitä vastaan. [15] Vaikka essee on lyhyt, suomenkielisessä käännöksessä vain 23 sivua, sen vaikutus jälkimaailmaan on ollut valtava. Hume esittää useita syitä sille miksi ihmeitä ei tapahdu. Kiinnitämme nyt huomiota Humen pääväitteisiin. Nämä argumentit voidaan tiivistää lainaamalla olennaisia kohtia hänen esseestään.

Ensinnäkin Hume käsitti ihmeen luonnonlain rikkoutumiseksi:

Ihme on luonnonlakien kumous; ja koska kiinteä ja muuttumaton kokemus on nämä luonnonlait varmistanut, on ihmettä vastaan puhuva todistus asian luonnosta johtuen niin täydellinen kuin mikään kokemusperuste koskaan saattaa olla. (Ihmeistä, 1.12, s. 148)

Hume oli ensimmäinen, joka esitti ihmeen johtavan luonnonlain rikkoutumiseen. [16] Koska yleismaailmallinen ja yhtenevä kokemus on vahvistanut näiden lakien olemassaolon, ihmeelle ei koskaan voida löytää riittävän suuria perusteluja niiden uskomiseksi. On luonnollista, että mies kuolee, mutta Humen mukaan ei ole koskaan huomattu, että kukaan olisi noussut kuolleista (Ihmeistä, 1.12). Humen argumentti on ymmärrettävissä paremmin jos kuvittelemme eteemme vaa’an. Jos laitamme vaa’an vasemmalle puolelle ihmeen x, vaa’an oikealla puolella on Humen mukaan aina kaikkien ihmisten yhtenäinen kokemus siitä, että ihmeitä ei tapahdu. Näin ollen jokaista väitettyä ihmettä vastaan voidaan esittää täydellisen suuri todistus, eikä vaaka voi koskaan osoittaa ihmettä tapahtuneeksi.

Toiseksi, Hume jatkaa kiinnittämällä huomiota siihen, että ainoatakaan ihmettä ei ole ollut todistamassa riittävän arvokkaat ja täysijärkiset henkilöt:

Ensinnäkään ei koko historiassa tavata ihmettä, minkä olisi todistanut riittävä määrä sellaisia ihmisiä, joiden kiistämätön tervejärkisyys, sivistys ja oppi antaisi meille takeita etteivät he ole pettäneet itseään; joiden epäilyksetön rehellisyys olisi kohottanut heidät yläpuolelle jokaisen epäluulon, että heillä on halua pettää toisia; ja joilla ihmisten silmissä olisi sellainen luotto ja maine, että heillä olisi paljon menetettävää, jos heidät saataisiin kiinni petoksesta, ja jotka samalla todistaisivat niin julkisia ja niin tunnetussa maailmanosassa tapahtuneita seikkoja, että mahdollinen petos ehdottomasti tulisi ilmi. Kaikki nämä olosuhteet ovat tarpeen, jotta me saisimme täyden luottamuksen ihmisten todistukseen. (Ihmeistä, 2.2, s. 150-51.)

Sen lisäksi, että ihmiskunnan historian aikana yksikään todistaja ei ole ollut kelvollinen, ne kaiki ovat peräisin barbaarimaisilta ihmisiltä, joiden todistusta ei kannata uskoa:

Kolmanneksi todistaa vahvasti kaikkia yliluonnollisia ja ihmeellisiä kertomuksia vastaan, että niitä esiintyy etupäässä tietämättömien ja sivistymättömien kansojen keskuudessa; ja jos joku sivistynyt kansa on jotakin sellaista omaksunut, havaitaan tämän kansan saaneen sen tietämättömiltä ja sivistymättömiltä esi-isiltä, jotka siirtäessään sen jälkipolvelle ovat antaneet sille sen loukkaamattoman pyhyyden ja arvovallan, mikä aina on perinnäisille käsityksille ominaista. (Ihmeistä, 2.7., s. 153.)

Kaiken edellä esitetyn lisäksi on ilmeistä, että ainoatakaan ihmettä ei Humen mukaan ollut tapahtunut hänen elinaikanaan. Lopuksi Hume ottaa esille eri uskontojen väliset eroavaisuudet ja niiden piirissä tapahtuvat ihmeet. Humen mukaan eri uskonnoissa tapahtuvat ihmeet kumoavat toinen toisena, koska ne tukevat keskenään ristiriidassa olevia ajatusrakennelmia (Ihmeistä, 2.11.).

Humen essee mullisti myöhemmin monien ajatukset. Skeptisestä suhtautumisesta ihmeisiin tuli normi läntisen maailman ajatteluun satojen vuosien ajaksi. Esimerkiksi Uuden testamentin tutkija Rudolf Bultmann (1884-1976) kirjoitti kuuluisaksi tulleen lauseen: ”On mahdotonta käyttää sähkövaloja, radiolähettimiä ja modernia lääketiedettä sekä samaan aikaan uskoa Uuden testamentin maailmaan, joka on täynnä henkiä ja ihmeitä.” [17] Humen essee kiinnittänyt kovin paljon huomiota omana elinaikanaan, koska hänen työnsä jäi monen muun skeptisen kirjoittajan varjoon. [18] Myöhemmin Humen esseen vaikutus kasvoi ja hänen katsottiin osoittaneen ihmeet mahdottomiksi. [19]

  3.2 Humen kritiikkiä

Kuten edellä todettiin, Humen esseellä oli valtava vaikutus myöhempään historiaan ja se on poikinut monia vastauksia. Humen essee kohtasi kuitenkin kritiikkiä jo omana aikanaan. Tarkastelemme ensin lyhyesti Humen aikalaiskritiikkiä, jonka jälkeen siirrymme kuvaamaan oman aikakautemme keskustelua. [20]

3.2.1 Humen aikalaiskritiikki

Aloitamme aikalaiskritiikillä. Lontoon piispa Thomas Sherlock (1678-1761) kirjoitti teoksen ”Tryal of the Witnesses” (1729) deisti Thomas Woolstonia vastaan. Sherlockin argumentit ovat valideja myös Humen kritiikkiä vastaan. Sherlockin mukaan Humen väitteissä on kolme heikkoutta.

Ensinnäkin jos me hyväksymme Humen asenteen, jonka mukaan me rajaamme pois kaiken sellaisen, mistä meillä ei ole aiempaa kokemusta, me joutuisimme hylkäämään ison osan myös ns. ”luonnollisista” tapahtumista. Jos me nimittäin voimme hyväksyä ainoastaan sellaisen tapahtuman, josta meillä on olemassa ennakkokokemusta, mitään uutta asiaa ei voitaisi koskaan hyväksyä tapahtuneen. Esimerkiksi kuumalla vyöhykkeellä asuvan henkilön ei missään tapauksessa tulisi hyväksyä henkilön väitettä, jonka mukaan vesi voi tietyssä tilanteessa muuttua niin kovaksi, että norsu voi kävellä sen päällä. Arkielämässä me kuitenkin kohtaamme usein uusia asioita ja luontaisesti me muutamme ajatteluamme tarvittaessa. Ja mitä hyviä syitä kenelläkään olisi koskaan ollut uskoa ensimmäisen lentokoneen onnistuneeseen lentoon, jos otamme nykyaikaisemman vertauskuvan…

Toiseksi voimme ottaa esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemuksen. Viime kädessä tämä väitetty ihme perustuu ainoastaan aistihavaintoihin. Sherlock huomauttaa, että jos me kohtaisimme miehen, joka väittää olleensa kuolleena muutaman päivän, me todella olisimme skeptisiä. Mutta mille? Emme epäilisi sitä, että mies on elossa, vaan sitä, että hän oli koskaan kuollut! Jos me kohtaamme elävän miehen, meidän on pakko uskoa aistejamme. Näin ollen ylösnousemus ei lopulta vaadi mitään muuta kuin kykyä osata erottaa kuollut mies elävästä.

Kolmanneksi, ylösnousemus itsessään ei millään tavalla riko luonnonlakeja. Luonnonlain määritelmät ovat nimittäin riippuvaisia meidän havainnoistamme ja yleistyksistämme. Me luotamme siihen, että aistimme kertovat meille luotettavasti miten asiat yleensä tapahtuvat. Mutta jos me väitämme, että mitään muuta ei koskaan voi tapahtua, me väitämme jotain, joka menee yli sen, mihin aistimme antavat luvan. Lopulta siis kysymys on aistihavainnoista. Aistihavantojen mukaan kuolleet yleensä pysyvät kuolleena, mutta Jeesuksen ylösnousemuksen kohdalla aistihavainnot sanoivat, että hän on sittenkin elossa. 

Myös saksalainen teologi Gottfried Less (1736-1797) vastasi Humen esseeseen. Lessin mukaan luonnonlait ovat Jumalan vapaan valinnan kautta asetettuja lakeja ja siksi Jumala voi halutessaan puuttua maailman kulkuun jos Hän haluaa. On epärehellistä todeta, että ihmeitä ei tapahdu ilman, että asiaa selvitetään. Less myös huomauttaa, että Hume tekee logiikkavirheen asettaessaan ihmeen x vastakohdaksi yleismaailmallisen kokemuksen. Esimerkiksi väitteen ”Jeesus teki useita ihmeitä ja hän nousi kolmantena päivänä kuolleista” vastakohta on väite ”Jeesus ei koskaan tehnyt ihmeitä, eikä hän noussut kolmantena päivänä kuolleista”. Jälkimmäinen väite voitaisiin osoittaa todeksi esimerkiksi osoittamalla, että evankeliumit ovat läpeensä täynnä legendoja ja myyttejä. Vastaväitteeksi ei kuitenkaan riitä vetoomus ihmiskunnan yleiseen kokemukseen; väitteen todellinen vastakohta täytyisi osoittaa todeksi.

3.2.2 Humen nykyaikainen kritiikki

Humen ajatuksia on kritisoitu laajasti myös 1900-2000 -luvuilla. [21] Tarkastelemme kuutta asiaa Humen argumenttia koskien: 

  1. Mikä on luonnonlakien olemus?
  2. Onko yleismaailmallinen kokemus ihmeitä vastaan todella yleismaailmallinen?
  3. Humen erikoinen näkemys kausaalisuudesta ja sen vaikutus hänen argumenttiinsa.
  4. Tuleeko ihmeet hylätä epätodennäköisinä tapahtumina?
  5. Olivatko Uuden testamentin ajan ihmiset herkkäuskoisia?
  6. Mitä tulisi ajatella muissa uskonnoissa esiintyvistä ihmeistä?

Käymme nyt läpi jokaisen näistä kuudesta osa-alueesta.

  3.2.2.1 Luonnonlakien olemus

Kirkkoisä Augustinus (354-430) totesi aikoinaan, että ihmeet saattavat meistä vaikuttaa luonnonlakien rikkoutumiselta, mutta se johtuu vain rajallisesta ymmärryksestämme. Jumalan näkökulma on erilainen, koska Hän on luomakunnan Luoja ja Hän on sekä tavallisten että epätavallisten tapahtumien taustalla. Kristillinen traditio ei siis nähnyt ihmeiden ja luonnon säännönmukaisuuden välillä ongelmaa. [22]

1600-1700 -luvuilla tiedemiehet ajattelivat yleisesti, että luonnonlait ovat peräisin Lainantajalta, Jumalalta. Vaikka maailma toimi lakien mukaisesti, tieteilijöiden mukaan Jumala oli vapaa puuttumaan maailman kulkuun tarvittaessa. Isaac Newton ei kuuluisan teoksensa jälkeen todennut, että ”nyt kun minulla on luonnonlait, en tarvitse Jumalaa”. Hän uskoi Jumalan olevan aktiivinen tässä maailmassa jatkuvasti. [23]

Ajatus ihmeistä luonnonlakien rikkoutumisena nousi esiin ensimmäisen kerran valistuksen ajan filosofien kynistä. Hume määritteli ihmeet luonnonlakien rikkomiseksi. Näin tehdessään hän kuitenkin loi tilanteen, jossa Jumala on alistettu luonnonlakien alaisuuteen. Tämä ei kuitenkaan ole klassinen monoteistinen näkemys Jumalasta. [24]

Humen argumentti voisi toimia tilanteessa, jossa Jumala on alistettu luonnonlaeille. Jos luonnonlait olisivat autonomisia, Jumalasta irrallisia kokonaisuuksia, ongelma voisi  todella nousta esiin. Klassisen teismin mukaan Jumala ei kuitenkaan ole alistettu luonnonlaeille, vaan Hän on niiden lähde ja asettaja. 

Olennaista Humen argumentin kritiikissä on kuitenkin se, että Hume tekee klassisen kehäpäätelmän puhuessaan ihmeistä luonnonlakien rikkoutumisena. Hänen ajatuksena on ovela, mutta puutteellinen. Humen määritelmän mukaan (a) luonnonlaeissa ei voi olla poikkeuksia ja (b) ihmeet ovat poikkeuksia luonnonlakeihin. Asia on siis loppuunkäsitelty, Hume rajaa ihmeet pois a priori eli ennalta. Jos luonnonlaki on jotain, mitä ei voida rikkoa, ja ihmeet määritelmänsä mukaan rikkovat luonnonlait, silloin ihmeitä ei tapahdu. Humen oveluus on näin ollen määritellä ihmeet tavalla, tavalla joka tekee niistä automaattisesti mahdottomia. Siksi hänen argumenttinsa kumoaa itse itsensä. [25]

Ja nyt tarkkana: useimmille nykyajan ajattelijoille luonnonlait ovat systemaattisia kuvauksia siitä miten maailma normaalisti toimii. Toisin sanoen nykyään painotetaan luonnonlakien kuvauksellisuutta, ei määräyksellisyyttä. On myös hyvä ymmärtää, että luonnonlait eivät ole koskaan saaneet mitään aikaan (samalla tavalla kuin aritmetiikan lait eivät ole koskaan laittaneet rahaa tililleni). [26] Nykyään luonnonlaeista on olemassa kolme erilaista näkemystä, mutta minkään näkemyksen mukaan ihme ei riko luonnonlakia. [ks. viite 27] Emmehän me selitä ihmistenkään tekemiä asioita luonnonlakien rikkoutumisena sen vuoksi, että käyttäytymisemme ei ole ennustettavissa fysiikan laeista. [28]

Luonnonlait kuvaavat sitä, mitä kosmoksessa tapahtuu sen ollessa kausaalisesti suljettu ilman, että mikään kosmoksen ulkopuolinen tekijä vaikuttaa asioihin. Mutta jos Jumala päättää vaikuttaa esimerkiksi kuolleen henkilön haudalla herättämällä hänet henkiin, tapahtuu ihme, jota luonnonlait eivät ennusta. Eräs filosofi on tiivistänyt luonnonlakien kuvauksen seuraavasti:

Luonnonlait … kuvaavat sitä miten maailma, mukaanlukien ihmiset, toimii silloin, kun asiat jätetään ”itsekseen”. Ihme [sen sijaan] tapahtuu, kun maailmaa ei jätetä itsekseen, vaan jokin luonnollisen järjestyksen ulkopuolinen puuttuu asioihin. [29]

Samantapaisesti kirjoittaa Alvin Plantinga, yksi maailman tunnetuimmista kristityistä filosofeista:

Sekä Newtonin että klassisen mekaanisen näkemyksen mukaan luonnonlait kuvaavat sitä miten maailma toimii tilanteessa, jossa se on suljettu systeemi eli jota ei ole alistettu ulkopuoliselle kausaalisessa vaikutukselle. Todellakin, mikään ei estä Jumalaa jakamasta Punaista merta, muuttamasta vettä viiniksi tai tuomaan kuollutta takaisin eloon, tai itse asiassa edes luomasta tyhjästä täysikasvuista hevosta keskelle Time Squarea. Jumalalle on täydellisen mahdollista luoda täysikasvuinen hevonen keskelle Times Squarea ilman, että ainoatakaan energiaperiaatteen lakia rikottaisiin. Näin siksi, että systeemit hevosineen eivät tapahtuisi suljetussa tai eristetyssä tilassa. [30]

Ihmeet eivät siis voi rikkoa luonnonlakeja, koska lait pätevät ainoastaan suljettuun systeemiin. Lait eivät kerro miten asiat tulevat aina tapahtumaan, vaan miten ne tulevat tapahtumaan silloin, kun maailma pysyy kausaalisesti suljettuna. Mutta jos Jumala päättää tehdä ihmeen, systeemi ei enää toimi suljettuna, joten luonnonlait eivät päde normaalilla tavalla. Samalla tavalla esimerkiksi huoneen lämpötilan muutos päivänmittaan voidaan ennustaa tarkasti lämpöopin sääntöjen avulla jos tiedetään asiaan vaikuttavat perusasiat. Ennusteet kuitenkin raukeavat jos mukaan tulee yllättävä tekijä, kuten vaikka tulipalo. [31] Tässä mielessä esimerkiksi Jussi Halla-aho on väärässä sanoessaan, että ylösnousemus on mahdoton ajatus yleisesti tunnettujen luonnonlakien valossa.

Itse asiassa tällaisen määrittelyn jälkeen on vaikea kuvitella miten Jumalan toiminta voisi millään tavalla rikkoa luonnonlakeja. Tämä argumentti on kuitenkin suunnattu vanhaa tieteellistä käsitystä vastaan. Moderni fysiikka edustaa erilaista näkemystä luonnon toiminnasta kuin newtonilainen näkemys. Varsinkin kvanttimekaniikan astuttua mukaan kuvioon luonnon käyttäytyminen ei olekaan enää niin determinististä kuin aiemmin ajateltiin, vaan maailman tapahtumia on melko vaikea ennustaa. Kvanttimekaniikan mukaan aineen pienimmillä tasoilla aineen käyttäytymistä ei voida ennustaa kovinkaan tarkasti. Argumentin kannalta ei ole kuitenkaan olennaista kiinnittää enempää huomiota tieteellisen kuvan vaihtumiseen tämän tarkemmin. [32] Siirrymme listamme kohtaan 2.

  3.2.2.2 Yleismaailmallinen kokemus

Humen argumentin ytimessä on toinen väite, jonka mukaan yleismaailmallinen kokemus osoittaa, että ihmeitä ei tapahdu. Tässä kohtaamme jälleen malliesimerkin kehäpäättelystä. Yleismaailmallinen kokemus voisi toimia argumenttina ihmeitä vastaan vain siinä tilanteessa, että kokemus on yhtenevä. Mutta useat silminnäkijätodistukset väitetyistä ihmeistä osoittavat, että kokemus ei ole yhtenevä. 

C. S. Lewis puuttui Humen kehäpäätelmään kirjassaan Miracles. Hän kijoittaa:

Ensiksikin olemme tietysti Humen kanssa samaa mieltä siitä, että mikäli on olemassa jokin ehdoton ihmeiden mahdollisuuden kiistävä `yhtenäinen kokemus`, toisin sanoen jos ihmeitä ei koskaan ole tapahtunut, silloin niitä ei myöskään ole tapahtunut. Mutta voimme tietää, että ihmeitä vastaan puhuvat kokemukset ovat yhtenäisiä ainoastaan, mikäli tiedämme, että kaikki todistukset ihmeistä ovat perättömiä. Ja voimme tietää, että kaikki todistukset ovat perättömiä vain jos tiedämme ennaltakäsin, ettei ihmeitä ole koskaan tapahtunut. Todellisuudessa argumentaatiomme kiertää kehää. [33]

Eräät kristityt filosofit tiivistävät Humen ajatuksen ironisesti toteamalla ”ihmeet rikkovat sen määritelmän, että ihmeitä ei voi koskaan tapahtua”. [34] Humen taktiikka on leimata valehtelijoiksi kaikki henkilöt, jotka väittävät nähneensä ihmeen. Tällainen argumentti kumoaa jälleen itse itsensä.

Vaikka Humen aikana oli olemassa väitettyjä ihmekertomuksia, tilanne on radikaalisti toinen 2000-luvulla. Mainitsemisen arvoinen teos tähän liittyen on Asbury Theologigal Seminaryn professori Craig Keenerin 2-osainen teos Miracles – The Credibility of the New Testament Accounts. Teos on ehkä kaikkien aikojen perusteellisin ja kattavin teos ihmeistä ja silminnäkijälausunnoista, joiden mukaan ihmeitä tapahtuu edelleenkin paljon.

Mielenkiintoista on se, että ainoastaan yksi varma ihme osoittaisi Humen argumentin epäonnistuneeksi. Meillä on kuitenkin paljon enemmän kuin yksi ihme. Sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa väittävät olleensä silminnäkijänä yliluonnollisen parantumisen tai muunlaisen yliluonnollisen asian tapahtuessa. Tutkimusten mukaan pelkästään helluntailaisissa ja karismaattisissa piireissä yli 200 000 ihmistä väittää olleensä silminnäkijänä yliluonnollisen ihmeen sattuessa. Eräiden tutkimusten mukaan noin 90 % kristinuskoon kääntyneistä kiinalaisista on antanut syyksi yliluonnollisen ihmeen kokemisen. [35] Dokumentoituja ihmeitä on saatavilla runsaasti Aasiasta [36], Afrikasta [37], Latinalaisesta Amerikasta [38] ja länsimaista [39]. Myös kuolleistaheräämisiä ja luontoihmeitä on raportoitu useita [40]. 

Tutkimukset osoittavat lisäksi, että suurin osa länsimaalaisista ihmisistä pitävät ihmeitä mahdollisina. Ehdottomasti suurin osa maailman ihmisistä uskoo, että yliluonnollinen todellisuus on olemassa luonnollisen todellisuuden rinnalla. [41] Vuoden 1989 tutkimuksen mukaan 89% amerikkalaisista uskoivat ihmeisiin ja vain 6% piti niitä mahdottomina. [42] Myös myöhemmät tukimukset osoittavat yhtä korkeita lukemia. Kaiken lisäksi 34% amerikkalaisista väittää nähneensä tai kokeneensa ihmeellisen parantumisen. [43] Bultmannin väite, jonka mukaan moderni ihminen ei usko ihmeisiin, on käsittämättömän ylimielinen, eikä se ota huomioon maailmanlaajuista väitettä, jonka mukaan sadat miljoonat ihmiset ovat nähneet tai kokeneet yliluonnollisen ihmeen.

Pointti: Humen argumentti ei siis toimi, koska ihmisten todistus ei ole lainkaan yhtenevä. Siirrymme listamme kohtaan 3.

  3.2.2.3 Kausaliteetin kieltäminen

Kolmas ongelma Humen argumentissa nousee siitä mitä hän toisaalla kirjoittaa kausaliteetista. Humen mukaan ei nimittäin ole olemassa loogista linkkiä syyn ja seurauksen välillä (between cause and effect). Kuka tahansa voi biljardia pelatessa huomata, että valkoisen pallon osuessa mustaan palloon musta pallo lähtee liikkeelle. Kun tämä on toistettu riittävän monta kertaa me alamme sanoa, että valkoinen pallo aiheuttaa mustan pallon liikkeen. Humen mukaan me emme kuitenkaan koskaan voi varmuudella sanoa, että mustan pallon liike johtuu välttämättä valkoisen pallon kosketuksesta. Meillä on vain kasa johtopäätöksiä, jotka on muodostettu useista huomioista. Vaikka seuraisin koko viikonlopun kestävää biljarditurnausta, kokemukseni ei anna minulle mitään uutta dataa pöydällä liikkuvien pallojen syy-seurasussuhteesta. Meillä ei Humen mukaan koskaan voi olla varmuutta siitä, että tapahtuma seuraa toistaan kuten aina ennenkin: me voimme puhua vain todennäköisyyksistä. Humen mukaan luonnossa havaittava järjestys on siis vain ihmismielen tuotetta, ei osa objektiivista todellisuutta. Järjestystä rakastava ihminen ainoastaan luo havainnoista järjestystä. Näin ollen me emme voisi koskaan esimerkiksi todella tietää, että tupakoitsemisen ja kehkosyövän tai nyrkkeilyn ja aivovamman välillä olisi mitään yhteyttä.

Tiedepiirissä Humen näkemystä pidetään laajalti epäuskottavana. Tieteilijöiden mukaan järjestys on nimittäin maailmaan luontaisesti kuuluva ominaisuus, ei vain meidän mielemme kepponen. [44]

Olennaista on kuitenkin huomata, että Hume kieltää ihmeet, koska ne ovat vastoin yhdenmukaista luontoa. Tästä huolimatta toisaalla kirjoituksissaan hän kieltää luonnon yhdenmukaisuuden. Hume tuhoaa sen perustan, jolla hän seisoo. Humen päättelyä johdonmukaisesti soveltaen voimme esimerkiksi huomauttaa, että vaikka kukaan ei koskaan aiemmin olisikaan noussut kuolleista, huomenna näin voi tapahtua. Tai vaikka me emme nykyään näkisi kuolleiden henkilöiden nousevan kuolleista, näin on aivan hyvin voinut käydä 2000 vuotta sitten. Jos luonto ei todella ole yhdenmukainen, luonnon yhdenmukaisuus ihmeitä vastaan menettää tehonsa. Siirrymme listan kohtaan 4.

  3.2.2.4 Ihmeen todennäköisyys

Neljäs onglema Humen argumentissa liittyy ihmeen todennäköisyyteen. Hume kirjoittaa esseessään, että väitetyn ihmeen kohdalla tulee aina miettiä asian todennäköisyyttä. Jos joku väittää henkilön nousseen kuolleista, on kysyttävä, kumpi on todennäköisempää: se, että joku on todella noussut kuolleista, vai se, että väitteen esittäjää on petetty (Ihmeistä, 1.13.).

Tällaisessa vaatimuksessa on useita ongelmia. Ensinnäkään väitetyn ihmeen totuutta ei voida ratkaista pohtimalla todennäköisyyksiä, vaan on otettava selvää siitä, mitä todella tapahtui. Toiseksi tällaisen vaatimuksen johdonmukainen soveltaminen johtaisi meidät yltiöpäiseen skeptismiin. Esimerkiksi todennäköisyys voittaa päävoitto lotossa, jossa arvotaan seitsemän numeroa 39:stä, on 0,0000065 %. Humen johdonmukainen seuraaminen johtaisi lottovoittajan repimään voittolappunsa, koska hänellä ei ole mitään syytä uskoa voittaneensa päävoittoa. Miksi juuri hän olisi voittanut lotossa, koska miljoonat muut henkilöt eivät ole? [45] Tätä esimerkkiä voidaan tietysti vastustaa toteamalla ”me tiedämme, että lotossa voitetaan päävoittoja, mutta me myös tiedämme, että ihmeitä ei tapahdu”. Tällainen vastaväite on kuitenkin kehäpäätelmä, koska siinä oletetaan tietävän, että ihmeitä ei tapahdu. Samalla tavalla Humen asenteen johdonmukainen soveltaminen veisi myös pohjan historiantutkimukselta, koska maailmanhistoria on täynnä harvinaisia ja ainutlaatuisia tapahtumia. [46]

Ihmeen kohdalla on otettava huomioon sen esiintymiskonteksti. Me emme paikallisissa piirinmestaruuskisoissa jatkuvasti odota uutta maailmanennästystä 100m juoksussa, mutta olympialaisten aikana uuden ennätyksen tekeminen ei ole lainkaan epätodennäköistä. Samalla tavalla jonkun henkilön yllättävä kuolleistaherääminen vaikuttaisi oudolta, mutta ottaen huomioon Jeesuksen elämän erityisyyden, hänen tekemänsä ihmeet ja tunnusteot ja hänen ennustuksensa omasta ylösnousemuksestaan, tyhjän haudan löytäminen toimii kliimaksina Jeesuksen elämässä. Ylösnousemus juuri Jeesuksen elämän päätepisteenä ei vaikuta sattumalta. On totta, että väite ”Jeesuksen ruumis heräsi itsestään eloon kolmantena päivänä” olisi todella epätodennäköinen ja epäuskottava. Mutta väite ”Jumala herätti Jeesuksen kolmantena päivänä kuolleista” ei ole lainkaan epäuskottava, varisnkaan jos meillä on hyvät syyt uskoa, että Jumala on todella olemassa. [47] Siirrymme listamme kohtaan 5.

  3.2.2.5 Herkkäuskoisten ihmisten todistus

Humen mukaan ainoatakaan ihmettä ei ole raportoitu riittävän kunnollisten ihmisten toimesta, vaan kaikki raportit ovat peräisin barbaarimaisilta kansoilta. Humen ylimielisyys kumpuaa hänen etnosentrisestä asenteestaan. Hume oli hyvin antisemitistinen kirjoittaessaan juutalaisista ja hän piti mustia ihmisiä heikkoälyisempinä kuin valkoihoisia. [48] Humen rasisimiin voitaisiin kiinnittää enemmänkin huomiota, mutta keskitymme lyhyesti vain Uuden testamentin aikaisiin ihmisiin.

Vaikka ensimmäisellä vuosisadalla eläneet ihmiset eivät olleet nähneet tieteen kehittyvän siihen mittaan kuin mitä se on nykyään, he eivät olleet idiootteja. Eräs tutkija tiivistää tämän asian näppärästi todetessaan:

On selvää, että ihmiskunta on aina tiennyt maailmassa olevan jonkinlaisen järjestyksen, kuten esimerkiksi sen, että on olemassa lasku- ja nousuvesi, Kuulla on neljä vaihetta, neitsyet eivät synnytä, vesi tukahduttaa janon ja henkilöt vanhentuvat, eivät nuorennu. [49]

Kun Jeesus antoi sokealla näön, ihmiset hänen ympärillään totesivat, että tällainen on ennennäkemätöntä. Uskonnolliset johtajat pysyivät loppuun saakka skeptisinä kyseisen ihmeen kohdalla (Joh. 9). Kun Jeesus oli noussut kuolleista, opetuslapsi Tuomas ei uskonut, vaikka muut vakuuttivat nähneensä Jeesuksen (Joh. 20). Kun Joosef sai kuulla, että Maria on raskaana, hän tarvitsi erityisen ilmestyksen vakuuttuakseen siitä, että neitsyt on tullut raskaaksi. Skeptisesti suhtautui myös Johannes Kastajan isä Sakarias saadessaan viestin, että hedelmätön vaimo tulisi raskaaksi. (Luuk. 1:5-25).

Humen ylimielinen argumentti ei toimi edes Uuden testamentin ihmekertomusten kohdalla. Lisäksi monet Jeesuksen ylösnousemuksen todistajista olivat henkilöitä, joilla todella oli paljon menetettävää. Paavali on tästä loistava esimerkki. Kristittyjen vainoaja kääntyi seuraamaan Jeesusta, vaikka hänellä ei ollut mitään voitettavaa, päinvastoin. Paavalin todistus täyttää hyvin Humen silminnäkijä-listan vaatimukset.

Humen argumentissa piilee jälleen kehäpäätelmän vaara. Hume näyttää sulkevan ennalta pois kaikki mahdolliset ihmeväitteet. Jos kaikki ihmeväitteet ovat peräisin heikkoälyisiltä ihmisiltä ja kaikki ihmeväitteiden esittäjät ovat joka tapauksessa heikkoälyisiä, päättelly kiertää kehässä ja kumoaa itse itsensä. [50]

  3.2.2.6 Eri uskontojen ihmeet

Tartumme nyt Humen viimeiseen huomioon hänen ihmekritiikissään. Humen mukaan keskenään yhteensovittamattomissa uskonnoissa esiintyvät ihmeet poissulkevat toinen toisena. Humen väite ei kuitenkaan perustu empiiriseen tutkimukseen, vaan deistien poleemisiin väitteisiin. Deistit olivat käyttäneet samantapaisia argumentteja kiinnittäessään huomiota katolisten ja protestanttien väliseen konfliktiin. Lisäksi Hume tekee päättelyvirheen yrittäessään kumota ihmeet vetoamalle niiden erilaisiin esiintymiskonteksteihin. Useita filosofisia huomioita voidaan nostaa esiin. [51]

Ensinnäkin on loogisesti mahdollista, että eri uskonnoissa tapahtuvien ihmeiden taustalla on Hyvän Jumalan toiminta, joka haluaa tehdä hyvää myös niille, joiden ajatusmalli on vääränlainen. Voihan Jumala tehdä ihmeen siitä huolimatta, että sen vastaanottajalla on vääränlainen maailmankuva.

Toiseksi olisi loogisesti mahdollista, että ihmeiden taustalla vaikuttavat useammat yliluonnolliset toimijat, ei vain yksin Jumala. Tällaisessa tapauksessa Humen kritiikki menisi täydellisesti ohi. Itse asiassa traditonaalisessa kristinuskossa ajatellaan, että Jumala ei ole kaikkien ihmeiden taustalla, vaan on olemassa muitakin yliluonnollisia olentoja ja voimia. Klassinen esimerkki tästä on Egyptin tietäjien kyky tehdä epätavallisia ihmeitä (2. Moos. 7:22; 8:7, 18). Uuden testamentin puolella esimerkkinä toimii noita Simon, joka tunnettiin kaupungissaan useista taioistaan (Ap.t. 8:9-11). Juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa uskotaan, että on olemassa hyviä enkeleitä ja pahoja henkiolentoja, jotka voivat vaikuttaa maailman asioihin. Tästä syystä Humen kritiikki ei toimi.

Kolmanneksi on otettava huomioon, että kaikissa uskonnoissa ihmeillä ei ole todistusarvoa siinä mielessä, että niiden avulla yritettäisiin näyttää toteen kyseinen uskonto. Hume ei kiinnittänyt lainkaan huomiota siihen, että läheskään kaikissa uskonnoissa ihmeille ei itse asiassa anneta juurikaan sijaa. Esimerkiksi buddhalaisuuden ja islamin perustajien toimintaan ei liitetty ihmeitä. Profeetta Muhammadin elämään ei Koraanissa liitetä ainoatakaan ihmettä, vaikka hänellä olisi varmasti ollut oiva tilaisuus väittää sellaisia. [52] Hume tekee myös virheen hylätessään kaikki ihmeet sen vuoksi, että jotkut ihmeet ovat huonosti perusteltuja tai jopa huijauksia. Väärien seteleiden olemassaolo ei tarkoita sitä, että oikeaa rahaa ei ole olemassa.

Olemme nyt käsitelleet melko kattavasti Humen argumentteja ihmeitä vastaan. Olemme huomanneet, että olennaisilta osin hänen argumenttinsa kiertää kehää ja näin ollen kumoaa itse itsensä. Tekstin lopuksi luomme lyhyen katsauksen väitteeseen, jonka mukaan tiede on osoittanut, että ihmeitä ei tapahdu.

4 Tiede & yliluonnollisuus

Normaalin kansan keskuudessa on syvälle juurtunut ajatus, jonka mukaan tiede on osoittanut, että ihmeitä ei tapahdu. Tällaisia ajatuksia ovat viljelleet myös monet akateemikot. Esimerkiksi John Macquarrie (1919-2007) on todennut johdatuksessaan systemaattiseen teologiaan, että ”perinteinen ihmeen käsite on yhteensovittamaton nykyisen luonnontieteen ja historian ymmärryksemme kanssa. Tieteessä oletetaan, että maailman sisäiset tapahtumat voidaan selittää viittaamalla maailman sisäisiin tekijöihin.” [53] Asiaa on pohdittu aina 1600-luvulta saakka. [54]

Eräs brittiläinen fyysikko ja teologi on sanonut, että koska ihme itsessään pitää sisällään ajatuksen Jumalasta, silloin keskustelu ihmeistä ei ole tieteellinen, vaan teologinen kysymys. Tiede auttaa meitä selvittämään tarkasti miten asiat toimivat luonnollisessa maailmassa silloin, kun mikään yliluonnollinen ei puutu asioiden kulkuun. Tiede itsessään ei voi koskaan poissulkea ihmeitä, koska se toimii menetelmänä ainoastaan luonnollisen maailman selittämisessä. [55] Eräs kristitty uskonpuolustaja tiivistää asian lyhyesti:

Voidaan kyllä sanoa, että tiede on varustautunut ainoastaan testaamaan luonnollisia syitä eikä voi puuttua mihinkään muuhun. Kokonaan toinen asia on väittää tieteen todistavan, ettei mitään muita syitä mitenkään voisi olla olemassa. [56]

Mikään tieteellinen testi ei voi edes periaatetasolla osoittaa, että yliluonnollisia asioita ei voi tapahtua. Luonnontiede ei voi koskaan antaa täyttä kuvausta koko todellisuudesta. Luonnontiede ei esimerkiksi kuvaa ihmisten sosiologista käyttäytymistä tai ennusta talon rakentumista kivistä. Samoin luonnontiede ei kuvaa myöskään Jumalan toimintaa maailmassa, eikä ennusta Jumalan tekemiä ihmeitä. Itse asissa tiede ei edes lisää mitään siihen tietoon, että kuolleet pysyvät (luonnollisesti) kuolleina. [57]

Monet tiedemiehet tunnustavatkin sen, että joissain tapauksissa yliluonnollinen selitys on parempi kuin luonnollinen selitys. Arno Penzias, joka sai fysiikan Nobel-palkinnon Big Bang -teoriaan liittyen, totesi, että maailmankaikkeuden alkuperälle todennäköisin selitys on yliluonnollinen. Pelkkä sattuma ei hänen mukaansa riitä selittämään maailmankaikkeuden alkua. [58] On merkillepantavaa, että monet huomattavat tiedemiehet saivat yhdistettyä tieteentekemisen ja uskon Jumalaan yhteen ilman ongelmia (mm. Robert Boyle, Galileo Galilei, Johannes Kepler, Blaise Pascal ja Isaac Newton). [59] Eräiden tutkimusten mukaan jopa 40% amerikkalaisista tiedemiehistä uskoo, että Jumala on olemassa ja Hän edelleen vastaa rukouksiin. [60] Itse asiassa monissa yliopistoissa fysiikan professorit ovat valmiimpia hyväksymään ihmeiden mahdollisuuden kuin teologian professorit. [61]

Tiedemiehet ovat asiantuntijoita alallaan silloin, kun me puhumme luonnon normaalista toiminnasta. Mutta kun me siirrymme tapahtumaan, joka tapahtuu luonnon normaalin toiminnan ulkopuolella, he eivät enää ota asiaan kantaa tiedemiehinä, vaan filosofeina ja maallikkoina. [62]

On selvää, että tiede on loistava tapa hankkia tietoa ja viimeiset 500 vuotta ovat olleet kulta-aikaa tieteen piirissä. Tieteen ulkopuolelle jää kuitenkin iso osa-alue, jota tieteelliset menetelmät eivät yksinkertaisesti kykene kattamaan. Tällaisia osa-alueita voidaan mainita lyhyesti viisi. [63]

  1. Matematiikka ja logiikka. Matematiikan käyttäminen tulee tieteen ulkopuolelta. Tiede ei koskaan edes teoriassa voi todistaa matemaattisen päättelyn pätevyyttä. Me joudumme ainoastaan nojata siihen oletukseen, että matematiikka toimii. Sama pätee logiikkaan. Yksikään tiedemies ei voi tehdä työtään käyttämättä loogista ajattelua. Tämä on tieteen perusedellytys. Mutta yksikään tieteellinen koe ei voi osoittaa loogista päättelyä ”todeksi”. Me joudumme ottaa sen vastaan annettuna.
  2. Metafyysiset totuudet. Sana ”metafyysinen” (oppi olemassaolosta) voi olla vaikea sana, mutta me olemme tämänkin ajatuksen kanssa jatkuvasti tekemisissä. Esimerkiksi luokkaopetustilanteessa opiskelija yleensä uskoo siihen, että on olemassa muitakin mieliä kuin vain hänen mielensä. Usko siihen, että vierellä istuva opiskelija muodostaa oman kokonaisuutensa ja hänellä on oma mieli, on perususkomus, jota ei voida tieteellisesti todistaa. Silti ilman tätä oletusta ja uskoa elämää ei voisi elää johdonmukaisesti.
  3. Eettiset kannanotot. Me jaamme mielellämme moraalisia kannanottoja ja tietyissä tilanteissa meidän on helppo saada muutkin uskomaan, että jokin asia on todella väärin. Kukaan ei voi kuitenkaan tieteellisesti todistaa, että kouluampujat toimivat väärin ampuessaan luokkatovereitaan. Moraalia ei voi laittaa koeputkeen. Tämä osa-alue on kuitenkin niin syvällä elämämme jokaisella osa-alueella, että ilman sitä elämästämme tulisi täysin järjetöntä.
  4. Esteettiset kannanotot. Silloin kun esimerkiksi sanomme ”punainen on väri”, me teemme esteettisen kannanoton. Se on mukana (todennäköisesti) myös elämänkumppanin valinnassa. Arkielämässä on pakko ottaa kantaa kauneuteen ja rumuuteen.  Monesti me myös olemme samaa mieltä siitä mikä on oikeasti kaunista (öinen tähtitaivas) ja mikä on rumaa (homeinen sängynpatja kaatopaikalla). Näitä asioita ei voi kuitenkaan tieteellisesti määritellä. Tiedemiehet monesti puhuvat ”matemaattisesti kauniista teoriasta”, mutta tällainen näkemys ei koskaan seuraa tieteestä. Tiede ei voi määritellä rumaa ja kaunista. 
  5. Tiede itsessään. Henkilö, joka väittää, että vain tiede kykenee antamaan luotettavaa tietoa, elää ristiriidassa. Ongelma on nimittäin siinä, että väitettä ”vain tiede kykenee antamaan luotettavaa tietoa” ei voida tieteellisesti todistaa. Siksi väite ”vain tiede voi antaa meille luotettavaa tietoa” on itsensä kumoava se ei pidä paikkansa. Luottamuksemme tieteeseen ja sen tuloksiin tulee ”annettuna”. 

Nämä viisi esimerkkiä auttavat meitä ymmärtämään tieteen rajallisuuden. Samalla tavalla kuin nämä viisi osa-aluetta jäävät tieteellisten testien ulottumattomiin, tiede ei voi koskaan osoittaa, että ihmeet ovat mahdottomia. Nykypäivän maailmassa emme voi enää välttyä miljoonilta silminnäkijälausunnoilta, joiden mukaan Jumala toimii aktiivisesti maailmassa kaiken aikaa. Humen neuvo oli ”viisas henkilö suhteuttaa ajatuksensa todisteisiin” ja meidän on tehtävä juuri näin. Jos Jumala todella on olemassa, ihmeiden mahdollisuudessa ei ole ongelmaa. Itse asiassa meillä on tässä tilanteessa jopa mahdollisuus odottaa, että Jumala todella puuttuu maailman kulkuun.

Johtopäätös

Olen nyt käsitellyt mielestäni kattavasti vastaväitteitä ihmeitä kohtaan. Uskon, että meillä ei ole ainoatakaan kunnollista syytä epäillä, etteikö ihmeitä voisi tapahtua. Sen enempää Spinoza, Hume kuin tiedekään ei pysty osoittamaan ihmeitä mahdottomiksi. Vaikka Humen väitteitä lainataan edelleen useasti, hänen vastaväitteensä ihmeitä kohtaan eivät selviä tarkemmasta analyysistä. Maailma on todella avoin ihmeille ja Jeesuksen ylösnousemus on selkein esimerkki siitä milloin tällainen on tapahtunut. Yhdyn siis 100% aiheesta paljon kirjoittaneen tutkijan Wolfhart Pannenbergin näkemyksiin, joka kirjoittaa näin:

Niin kauan kuin historioitsija ei aloita dogmaattisesti pitäytymällä kapeaan näkemykseen todellisuudesta, jonka mukaan ”kuolleet eivät herää eloon”, ei ole lainkaan selvää miksi historioitsija ei voisi periaatteessa puhua Jeesuksen ylösnousemuksesta parhaana selityksenä sille, että opetuslapset näkivät Jeesuksen elossa ja hauta löydettiin tyhjänä. [64]

Tiivistettynä ongelma on juuri senkaltainen, kuin Gregory Boyd ja Paul Eddy kuvaavat:

Ihmeiden ehdoton kieltäminen ei ole todisteisiin tai järkeen perustuva johtopäätös, koska kumpikaan näistä ei tue tällaista johtopäätöstä. Ihmeiden ehdoton kieltäminen perustuu pikemminkin  oletukseen, yksinkertaiseen ennakko-oletukseen, jonka mukaan naturalistinen maailmankatsomus on totta. [65]

Meidän pitäisi tässä kohden kyetä melko helposti allekirjoittamaan Olli-Pekka Vainion ja Aku Visalan lausuma aiheesta:

Tiede kertoo meille, miten maailmankaikkeuden oliot normaalisti käyttäytyvät, millaista niiden ”luonnollinen” käytös on. Jos ihmeitä tapahtuu, ne ovat poikkeuksia tähän luonnolliseen käyttytymiseen. Mikään tieteessä ei osoita, että poikkeukset ovat mahdottomia tai että niiden mahdollisuuteen ei olisi rationaalista uskoa joissakin olosuhteissa. Ihmeiden todellisuus pitää siis kaiketi ratkaista tutkimalla yksittäistapauksia väitetyistä ihmeistä. [66]

Juuri näin me olemme nyt tehneet. Olen pyrkinyt Ajatuksia ylösnousemuksesta -videosarjassa lyhyesti perustelemaan, että Jeesuksen ylösnousemus on paras selitys läpikäydyille historiallisille tosiasioille. Kuten Richard Swinburne toteaa kirjassaan The Existence of God (Jumalan olemassaolo), jos Jumala on todella olemassa, meillä on hyvät syyt olettaa, että Hän tekisi olemassaolonsa meille selväksi muillakin tavoilla kuin luonnosta nähtävillä johtolangoilla. [67] Minä väitän (yhdessä Swinburnen kanssa), että juuri näin on tapahtunut. Jeesuksen tyhjä hauta on lopullinen viesti siitä, että Jumala on todella käynyt vierailemassa rikkinäisessä maailmassamme. [68]

See ya!

Viitteet

1) Wayne Grudem, Systematic Theology. (Grand Rapids: Zondervan, 1994), 355. C. S. Lewis puolestaan määrittelee ihmeen näin: ”ihme on yliluonnollisen olennon väliintulo luonnollisessa maailmassa” kirjassaan Miracles (Teoksessa The Complete C. S. Lewis Signature Classics [New York: Harper One, 2002], 305). (Kirja on nyt saatavilla myös suomeksi.)

2) Alister McGrath, Science and Religion: A New Introduction (Wiley-Blackwell, 2010), luku 12; William Lane Craig, Reasonable Faith: Christian truth and Apologetics (Wheaton: Crossway, 2008), 248-49.

3) McGrath, Science and Religion, luku 4.

4) Ks. tarkemmin Peter Byrne, ”Deism.” Teoksessa The Blackwell Encyclopedia of Modern Christian Thought. Ed. Alister McGrath (Oxford: Blackwell Publishers, 2000), 103-05; Alister McGrath, Christian Theology: An Introduction. 5. editio (Wiley-Blackwell, 2010), 67-69; McGrath, Science and Religion, luvut 4; 12; Craig, Reasonable Faith, 248.

5) McGrath, Christian Theology, 68.

6) Spinozan elämästä ja teoksista ks. Blake D. Dutton, ”Benedict De Spinoza (1632—1677).” Sivulla Internet Encyclopedia of Philosophy; Steven Nadler, ”Baruch Spinoza.” (2013.) Sivulla Stanford Encyclopedia of Philosophy; Valtteri Viljanen. ”Spinoza, Benedictus De.” (2012.) Sivulla filosofia.fi. Helposti luettavaa suomenkielistä näkökulmaa tarjoaa Jostein Gaarder, Sofian maailma: romaani filosofian historiasta. Suom. Katriina Savolainen (Helsinki: Suuri suomalainen kirjakerho, 1995), 217-24. Spinozan kriittinen analyysi suomeksi, ks. William A. Dembski, Älykkään suunnitelman idea: silta luonnontieteen ja telogian välillä. Suomeksi toimittanut Matti Leisola (Lahti: Datakirjat, 2002), luku 2.

7) Teos on luettavissa netissä: Benedict de Spinoza, The Chief Works of Benedict de Spinoza, vol 1 [1670]. 

8) Tractatus-Theologico-Politicus, luku 6, 82-83, suomennos otettu Dembski, Älykkään suunnitelman idea, 47.

9) Näin Timothy McGrew. ”Miracles.” (3.1.1., 2014.) Sivulla Stanford Encyclopedia of Philosophy. 

10) Ks. Craig, Reasonable Faith, 249-50; Craig S. Keener, Miracles: The Credibility of the New Testament Accounts. Volume 1 (Grand Rapids: Baker Academic, 2011), 114-15; Norman Geisler, Systematic Theology (Minnesota: Bethany House, 2011), 40.

11) Craig, Reasonable Faith, 252-54.

12) Ks. myös William Lane Craig. ”The Problem of Miracles:  A Historical and Philosophical Perspective.” Sivulla Reasonablefaith.org; Dembski, Älykkään suunnitelman idea, 57. Spinozan kritiikki osoittaa siis ainoastaan sen, että ”ihmeet ovat mahdottomia siinä tapauksessa, että luontoa tarkastellaan luonnollisten syiden suljettuna järjestelmänä.” Spinozan kritiikki jättää kuitenkin avoimeksi kysymyksen ”onko luonto todella tällainen suljettu järjestelmä”? (s. 58)

13) Dutton, ”Benedict De Spinoza,” 5a.

14) Humesta ks. William Edward Morris & Charlotte R. Brown, ”David Hume.”(2014.) Sivulla Stanford Encyclopedia of Philosophy; James Fieser. ”David Hume (1711—1776).” Sivulla Internet Encyclopedia of Philosophy; Matias Slavov. ”Hume, David.” (2014.) Sivulla filosofia.fi. Humesta suomeksi ja helppotajuisesti ks. Gaarder, Sofian maailma, 234-46.

15) Essee on luettavissa netissä: David Hume (1711–76),  An Enquiry Concerning Human Understanding. The Harvard Classics.  1909–14. Of Miracles. Part 1 & 2. Olen käyttänyt suomennoksissa Eino Kailan vuonna 1938 laatimaa käännöstä, Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä (Helsinki: WSOY, 1938). 

16) McGrew, ”Miracles”.

17) Bultmannia siteeraa Alvin Plantinga, Where the Conflict Really Lies: Science, Religion, and Naturalism (Oxford: University Press, 2012), 79. Muutamat Bultmannin oppilaat (Herbert Braun ja Schubert Ogden) veivät hänen ajatuksensa johdonmukaiseen lopputulemaan  ja alkoivat puhua ateistisesta kristillisyydestä. (Ks. Craig, Reasonable Faith, 247-48.)

18) Vuonna 1720 William Woolstonin teoksesta  ihmeitä kohtaan julkaistiin 30 000 kopiota. Myös Conyers Middletownin (1683-1750) työ jätti Humen esseen pahasti varjoonsa. (Ks. Keener, Miracles, 118-19.)

19) McGrath, Christian Theology, 69. Graham H. Twelftree, Jesus the Miracle Worker (Downers Grove: IVP, 1999), 40, toteaa, että Humen essee ihmeistä on edelleen kaikkein eniten tutkittu osa-alue hänen kirjoituksistaan.

20) Humen aikalaiskritiikistä ks. Craig, Reasonable Faith, 254-57.

21) Keener, Miracles, 83-208; Craig, Reasonable Faith, 247-86; Geisler, Systematic Theology, 34-48; John C. Lennox, Tähtäimessä Jumala. Miksi uusateistit osuvat harhaan? Suom. Jasu Markkanen (Helsinki: Uusi tie), luku 6; Richard Swinburne. The Concept of Miracle (London: Macmillan and Co Ltd, 1970); C. S. Lewis, Miracles; Norman L. Geisler & Ronald M. Brooks. When Septics Ask (Grand Rapids: Baker Books, 1990), 75-100; Gregory A. Boyd & Paul R. Eddy, Lord or Legend? Wrestling with the Jesus Dilemma (Oregon: WIPF & Stock, 2007), luku 1; Plantinga, Where the Conflict Really Lies, 65-128; Twelftree, Jesus the Miracle Worker, 38-53; Denis R. Alexander, ”Miracles and Science.” Faraday Paper 20 (2017).

22) Augustinus kirjoitti ajatuksena teokseen Literal Commentary on Genesis 6.13.24. Ajatusta siteeraa Keener, Miracles, 130.

23) Keener, Miracles, 121-22; John Lennox, God and Stephen Hawking. Whose Design it is Anyway? (Oxford: Lion Book, 2011), luku 2.

24) Keener, Miracles, 130-32.

25) Keener, Miracles, 132-35.

26) Keener, Miracles, 134-35; Lewis, Miracles, 93. Myös Denis Alexander, ”Miracles and Science,” 3, tuo esiin nykyisen enemmistönäkemyksen luonnonlakeihin liittyen. 

27) Keener, Miracles, 136. Nämä kolme eri teoriaa kulkevat englanninkielessä näillä nimillä: (1) Regularity theory, (2) nomic necessity theory ja (3) causal dispositions theory. Ensimmäisen teorian mukaan (regularity theory) luonnonlait eivät oikeastaan ole lakeja lainkaan, vaan ne ovat yleistettyjä kuvauksia siitä miten asiat maailmassa tapahtuvat. Toisen teorian mukaan (nomic necessity theory) luonnonlait todella kertovat mitä luonnollisessa maailmassa voi tapahtua ja mitä ei. Kolmannen teorian mukaan (causal dispositions theory) asioilla luonnollisessa maailmassa on ominaisuuksia, jotka vaikuttavat välttämättä tietyllä tavalla muihin luonnollisiin asioihin. Luonnonlait ovat metafyysisesti välttämättömiä totuuksia siitä miten asiat reagoivat keskenään. Esimerkiksi huomio ”suolan ominaisuus on liueta vedessä” olisi luonnonlaki.

Olennaista on huomata, että mikään näistä määritelmistä ei ole ongelma ihmeiden kannalta. Koska ensimmäisen näkemyksen mukaan luonnonlait ovat vain yleistettyjä kuvauksia siitä mitä ikinä luonnollisessa maailmassa tapahtuukin, ihme ei voi edes periaatetasolla rikkoa tätä lakia, joka ei ole laki laisinkaan. Toinenkaan teoria ei ole ihmeille ongelma, koska kaikista mahdollisista tapahtumista tulee osa luonnonlain kuvausta. Koska näiden lakien tulee kattaa kaikki mitä tapahtuu, ihme ei voi rikkoa tätä lakia. Kolmaskaan teoria ei ole ongelma, koska sen mukaan asiat tapahtuvat välttämättä ainoastaan luonnollisessa maailmassa silloin, kun mikään ulkopuolinen voima ei puutu asioiden kulkuun. Teorian mukaan ainoastaan luonnollisten syiden aiheuttama ihme rikkoisi tämän lain. Ks.J. P. Moreland & William Lane Craig, The Philosophical Foundation for Christian Worldwiev (Downers Grove: IVP, 2003), 566-568 ja Craig, Creation, ”Providence and Miracle.” Sivulla Reasonablefaith.org. Aiheesta myös Lewis, Miracles, luku 8.

Kannattaa laittaa merkille, että myöskään tunnettuun Oxfordin julkaisemaan A Very Short Introduction -sarjaan tieteestä ja uskonnosta kirjoittaneen Thomas Dixonin mukaan luonnonlait eivät mitenkään osoita ihmeitä mahdottomiksi. Hän myös kritisoi tiettyjä ateisteja, jotka väittävät tieteen osoittaneen ihmeet mahdottomiksi: he ovat nielleet deterministisen maailmankatsomuksen (eli kaikki tapahtuu välttämättä luonnonlakien mukaisesti) koukkuineen päivineen. Ongelma tässä on se, että tällainen näkemys ei ole tieteellinen, koska tiede ei voi koskaan todistaa determijismiä oikeaksi, vaan kyseessä on filosofinen kannanotto. Hieman myöhemmin hän kirjoittaa näin: ”Tiede ja filosofia eivät varmasti pakota meitä uskomaan determinismiin tai pakota meitä kieltämään ihmeiden mahdollisuutta. ”Ks. Thomas Dixon, Science and Religion: A Very Short Introduction (Oxford: Oxford University Press, 2008), 46-48, 57.

28) Keener, Miracles, 183;Craig Blomberg, The Historical Reliability of the Gospels. 2. editio (Downers Grove: Inter Varsity Press: 2007), 106-07.

29) J. L. Mackieta lainaa McGrew, Miracles, 1.2. Samantapaisesti Plantinga, Where the Conflict Really Lies, 79, joka myös lainaa Mackieta.

30) Plantinga, Where the Conflict Really Lies, 78-79.

31) Rope Kojonen, ”Ihmeet ja luonnonlait: onko ristiriitaa?” (2015.) Sivulla Areiopagi.fi

32) Ks. esim. Plantinga, Where the Conflict Really Lies, 91-127; Craig, Reasonable Faith, 259-61.

33) Lewis, Miracles, 162.

34) Peter Kreeft & Ronald. K. Tacelli, The Handbook of Christian Apologetics (Downers Grove: IVP, 1994), 111.

35) Edmond Tangia lainaa Keener, Miracles, 264.

36) Keener, Miracles, 264-308.

37) Keener, Miracles, 310-38.

38) Keener, Miracles, 338-58.

39) Keener, Miracles, 426-57.

40) Keener, Miracles, 508-600.

41) Arviolta 90% maailman ihmisistä uskoo näin. Keener, Miracles, 242.

42) John P. Meier, A Marginal Jew: Mentor, Message, and Miracles. Volume 2 (New York: Yale University Press, 1994), 520-21.

43) Keener, Miracles, 204.

44) McGrath, Science and Religion, luku 11. Kuten molekyylibiologi Denis Alxander, ”Miracles and Science,” 1 toteaa, ”onneksi tieteilijät ovat aina hilpeinä hylänneet tällaisen Humelaisen argumentin, koska syy-seuraus suhteet ovat nimenomaan asioita, joita he työkseen tutkivat.” 

45) Esimerkki lainattu Geisler & Brooks, When Septics Ask, 80.

46) Tähän asiaan kiinnitti huomiota jo Richard Whately vuonna 1819 teoksessaan ”Historical Doubts Relative to Napoleon Buonaparte”. Hän sovelsi Humen kriteeriä Bonaparten elämään, joka oli monella tapaa uniikki. Whatelyn mukaan Humen kriteereitä soveltamalla meidän ei tule uskoa suurimpaan osaan Bonaparten elämässä tapahtuneisiin asioihin, koska ne olivat liian ainutlaatuisia. (Blomberg, Historical Reliability of the Gospels, 110.) Denis Alexander, ”Miracles and Science,” 2, muistuttaa tieteenfilosofi Karl Popperin todenneen, että joskus yksi ainoa vastatodiste voi sortaa maahan kokonaisen tieteellisen teorian, jota oli siihen saakka tukenut kaikki olemassaoleva data eli ”yhtenäinen ihmisten kokemus”. Hume teki myös sen virheen, ettei hän näyttänyt ottavan huomioon sitä, että todisteet tulee punnita, ei laskea. Toisin sanoen todisteet jonkun toistuvan asian puolesta eivät välttämättä ole aina painavampia kuin määrällisesti pienemmät todisteet vain kerran tapahtuneelle asialle. Kuvittele vaikka ensimmäinen kerta, kun joku lensi lentokoneella: aina siihen saakka ihmisten kokemus oli yhtenäinen, että se ei ole mahdollista, koska kukaaa ei ollut nähnyt sellaista (oma esimerkki). 

47) Keener, Miracles, 160.

48) Keener, Miracles, 222-24.

49) Norman Swartz. ”Laws of Nature.” Sivulla Internet Encyclopedia of Philosophy, otsikko 5.

50) Keener, Miracles, 144-45. Ks. myös Lennox, Tähtäimessä Jumala, 207-09.

51) Keener, Miracles, 193-97; Twelftree, Jesus the Miracle Worker, 43.

52) McGrew, Miracles, 3.2.3. 

53) John Macquarrie, Principles of Christian Theology. Revised edition (London: Scm Press, 2003), 238. Viittaus otettu Rope Kojosen artikkelista: Ihmeet ja luonnonlait: onko ristiriitaa?

54) Ks. aiheesta McGrath, Science and Religion, luku 18; Blomberg, The Historical Reliability of the Gospels, 105-08 ja erityisesti Alvin Plantingan kirja Where the Conflict Really Lies. Myös Gary Habermas ja Michael Licona käsittelevät aihetta teoksessa The Case for the Resurrection Of Jesus. (Grand Rapids: Kregel Publictions, 2004), luku 8.

55) John Polkinghornen ajatuksiin viittaa Keener, Miracles, 127-28.

56) Timothy Keller, Mihin Jumalaa tarvitaan? Uskon ja skeptisyyden vuoropuhelua. Suom. Merja Sevón (Hämeenlinna: Päivä, 2011), 111.

57) Kojonen, ”Ihmeet ja luonnonlait”; Alexander, ”Miracles and Science,” 4.

58) Keener, Miracles, 117.

59) Keener, Miracles, 120-21.

60) Plantinga, Where the Conflict Really Lies, 74. Aiheesta ks. myös Lennox, God and Stephen Hawking, 15-28.

61) Blomberg,The Historical Reliability of the Gospels, 108.

62) Keener, Miracles, 125; Plantinga, Where the Conflict Really Lies, xii.

63) Nämä viisi kohtaa ovat yleisiä esimerkkejä tieteen rajallisuudesta. Ks. Norman. L. Geisler & Frank Turek. I Don’t Have Enough Fait to Be an Atheist (Wheaton: Crossway Books, 2004), 126-27. Tieteenrajallisuutta käsittelee myös Tapio Puolimatka kirjassaan Usko, tiede ja Raamatu (Helsinki: Uusi tie, 2008), 262-655. Hän kritisoi ajattelijoita, joiden mukaan tieteellinen tieto voisi saavuttaa koko todellisuuden. Todellisuudessa tieteen menetelmillä ei voi esimerkiksi vastata kysymykseen ”miksi jotain on olemassa sen sijaan, ettei ole mitään?”, mutta tämä on siitä huolimatta todellinen ja tärkeä kysymys. Vastaus siihen täytyy vain löytää jostain muualta kuin tieteestä.

64) Sit. Michael R. Licona, The Resurrection of Jesus: A New Historiographical Approach (Downers Grove: IVP / Nottingham: Apollos, 2010), 133. Licona käsittelee aihettamme kattavasti kirjansa luvussa 2 noin 70 sivun verran ja hänen lopputulemansa on sama kuin minulla: meillä ei ole hyviä syitä uskoa, että ihmeitä ei voisi tapahtua. David Humen lisäksi hän analysoi useampaa modernin ajan tutkijan näkemyksiä, kuten Bart Ehrmanin.

65) Boyd & Eddy, Lord or Legend?, 23.

66) Olli-Pekka Vainio & Aku Visala, Johdatus uskonnonfilosofiaan (Helsinki: Kirjapaja, 2011), 244-45.

67) Richard Swinburne, The Existence of God. 2nd edition (Oxford: Clarendon Press, 2014 [2004]), 273. Swinburne tuo saman ajatuksen esiin kirjassaan Is There a God? Revised edition (Oxford: Oxford University Press, 2010), luku 7. Swinburnekaan ei näe mitään ongelmaa siinä miksei Jumala, joka ylläpitää maailmaa ja luonnonlakeja voimassa, voisi aika ajoin syrjäyttää luonnonlakeja ja puuttua maailman kulkuun erityisellä tavalla.

68) Yksi mainitsemisen arvoinen asia on myös se, että teisti (henkilö, joka uskoo Jumalaan) voi todellisuudessa olla paljon avarakatseisempi Humen argumentteja seuraava ateisti. Jos mummo kertoo jumalanpalveluksessa parantuneensa ihmeen kautta, ateisti joutuu välittömästi huomauttaa ”ei ole mahdollista!”, kun taas teisti voi todeta ”se on mahdollista, mutta ei varmaa”. Teisti kykenee suhtautumaan todisteisiin avoimemmin, koska hänelle ihmeen todellisuus on mahdollinen, ateisti puolestaan hylkää kaiken suorilta käsin vedoten (todellisuudessa) filosofiseen ennakko-oletukseen. (Tämäntapaisesti mm. Alexander, ”Miracles and Science,” 3.

Janne Saarela

Janne Saarela toimi Vammalan helluntaiseurakunnan seurakuntapastorina vuoden 2019 heinäkuusta vuoden 2021 joulukuuhun. Koulutukseltaan hän on teologi: B.A. in Theology and Ministry (Iso Kirja / University of Wales) 2013; M.A. in Theological Studies (Regent College, Canada), 2019.

Tällä artikkelilla on yksi kommentti

  1. AnttiS

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Itsekin olen tätä aihetta viime aikoina kahlannut läpi, varsinkin viittaamasi Geislerin ja Turekin tuotannosta. Erinomainen teos.

    Jos Humen kritiikki ihmeitä kohtaan voidaan havaita kehäpäättelyksi, niin ei hänellä kovin vahvasti mene muissakaan väitteissään. Esimerkiksi esiin nostamasi kausaliteetti. Näiden lisäksi hänen mukaansa jokin ajatus/väite voi olla järkevä tai merkityksellinen vain kahdessa tapauksessa.
    1) totuusväittämä on jokin abstrakti väittämä, joka on jo itsessään tosi (lähinnä matematiikkaa)
    2) totuusväittämä voidaan todentaa jonkin aistihavainnon kautta

    Viittaamassasi teoksessaan ”Inquiry Concerning Human Understanding” hän toteaa myös, että mitkään esimerkiksi teologiset väittämät tai pohdiskelut eivät kuulu kumpaankaan edellämainituista järkevien väitteiden kategorioista, joten siksi teologiset (ja mainitsemaasi metafysiikkaa) käsittelevät opukset joutavat tulen ruoaksi. Tässäkin asiassa hän sortuu siis kumoamaan itse itsensä, sillä hänen oma väittämänsä siitä mitkä ovat järkeviä tai merkityksellisiä väittämiä ei totisesti täytä kumpaakaan hänen omista kriteereistään.

    Kvanttimekaniikkaan liittyen kirjoitit: ”Kvanttimekaniikan mukaan aineen pienimmillä tasoilla aineen käyttäytymistä ei voida ennustaa kovinkaan tarkasti.” Tämäkin on mielenkiintoinen aihepiiri. Näiden hiukkasten esiinputkahtamisella on koitettu todistaa vaikka ja mitä, muun muassa universumin alku. Muistaakseni ainakin fyysikko Lawrence Krauss yritti William Lane Craigia haastaa juuri kvanttimekaniikan kautta. Kuitenkin hiukkasten aktiivisena olo tai esilläolo on käsittämättömän lyhyt aika. Miten jokin sellainen voisi saada aikaan mitään niinkin pitkäkestoisesti pysyvää kuin universumi?

    Mitä tulee hiukkasten nopeuden tai paikan ennustettavuuteen, niin kuinka paljon hiukkasiin vaikuttaa ja ennustettavuutta vaikeuttaa niiden hiukkasten kiihdyttäminen? Toisekseen, se että jokin on vaikeasti ennustettavaa ei missään nimessä tarkoita sitä, että sillä ei olisi syytä. Vaikka hiukkanen voi putkahtaa niitä kiihdytettäessä ennustamattomasti, niin kyllä sen esiin tulolle on silti olemassa jokin kausaali syy. Vaikka kavanttimekaniikalla olisi jotain tekemistä universumin alun kanssa, niin perimmäiseksi syyksi ne eivät kelpaa, vaan alkusyy täytyy tulla jostain muualta. Harmikseni en muista mitä Craig vastasi, mutta YouTubestahan debatti löytyy.

    Mainitsit Arno Penziasin. Hänen kollegansa Robert Wilson (joka myös sai Nobelin samasta vahinkolöydöksestä) totesi hänkin löydöstensä jälkeen, että ”Filosofisesti pidin pysyvän-tilan-teoriasta, mutta jouduin luopumaan siitä.” Näin ollen hänkin Penziasin kanssa siirtyi alkuräjähdyksen kannattajaksi. Tiedekirjoittaja Heeren haastatteli häntä ja kysyi, että josko todisteet alkuräjähdyksen puolesta ilmentävät Luojan olemassaoloa. Hän vastasi: ”Ehdottomasti oli jotain, joka laittoi kaiken liikkeelle. Jos olet uskonnollinen, niin en pysty keksimään mitään teoriaa universumin synnystä, joka vetäisi vertoja Luomiskertomukselle.”

    Kaiken kaikkiaan voisi todeta, että niin ihmeiden mahdollisuuden kuin Jumalan olemassaolonkin kieltäminen ei perustu todisteisiin. Se perustuu ennalta päätettyyn haluttomuuteen uskoa kumpaankaan, ja vahvaan haluun uskoa johonkin, jolle on paljon vähemmän todisteita niin tieteestä, filosofiasta kuin logiikastakin.

    Summa summarum, hyvä kirjoitus ja olen samaa mieltä Boydin, Eddyn, Vainion, Visalan ja Saarelan kanssa 😀

Vastaa käyttäjälle AnttiS Peruuta vastaus