Jälleen viime sunnuntaina, kuten koko alkuvuoden aikana, olemme siunanneet järjestelmällisesti eri seurakunnan työmuodoissa toimivia vuorollaan, ja aiomme jatkaa sitä, kunnes kaikki ovat tulleet siunatuiksi. Lopulta siis ihan jokainen, eikä ainoastaan erityisesti eri työmuodoissa toimijat.

Miksi näin siunaamme toinen toisemme? Ymmärrän sen niin, että kun siunaamme toista, osoitamme, muun muassa, ensinnäkin arvostavamme häntä, ja myös kaikkea sitä mitä hän tekee. Haluamme tällä osoittaa myös, että toivomme hänelle menestystä kaikessa, niin työssään kuin elämässään ylipäätään. Toivomme ja pyydämme, että Jumala olisi hänen kanssaan.

Siunaaminen on siis positiivista eteenpäin työntämistä, rohkaisemista ja kannustamista. Kun sen teemme yhdessä seurakuntana, se on kaikkea tätä kollektiivisesti ja vahvistaa yhteisöllisyyttämme. ”Että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä”: sanoi Jeesus. Tätä on horisontaalinen, ihmisten välinen ”vaakatason siunaus”.

Entä sitten otsikossa mainitsemani toinen taso? Siis se vertikaalinen, ”pystysuora siunaus”? Se lienee lopulta osittain mysteeri meille, mutta kun Jumala antoi Aaronille ja hänen pojilleen sanat, joilla siunata israelilaisia (4 Mooseksen kirja, luku 6) hän päätti ohjeensa sanoen: ”Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä.”

Raamatussa siunaus tarkoittaa sitä elämän keskeistä tosiasiaa, joka on Jumalan luotuihinsa kohdistama armon ja hyvyyden ilmaus. Siunaukseen sisältyy kaikki aineellinen, henkinen ja hengellinen hyvä jonka Jumala rakkaudessaan ja kaikkivallassaan antaa. Siunaus ei siis tarkoita vain sitä, että kun jollakin on aineellisesti hyvin, niin silloin Jumala on siunannut. Vaikka kaikki aineellinen häviäisi, voi silti olla siunattu, vrt. vaikkapa uskonsa tähden vangitut.

Me pyydämme siunausta toistemme ylle, ja Jumala siunaa. Toimimme yhdessä, suuri Jumala ja pieni ihminen, mutta lopulta kaiken siunauksen lähde on Jumala. Ja silloin, kun me siunaamme Jumalaa, siitä tuleekin Jumalan ylistämistä, Ef.1:3.

Siunausta!