Kellarikahvila      Leirikartano      

Mikä on solu?

Solu on pienryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti kodissa/kodeissa.  Voit tiedustella itsellesi sopivaa solua lähettämällä viesti osoitteeseen solut@vammalanhelluntai.net tai kysymällä pastoreilta.

Solu eroaa yleisistä tilaisuuksista siinä, että pienen kokonsa vuoksi siellä on paremmin aikaa ja mahdollisuuksia keskustella, rukoilla, tutkia Raamattua ja yleensä ’jakaa elämää’ toisten kanssa.  Solut toimivat siis hienosti yhteisten tilaisuuksien (jumalanpalvelusten ym.) rinnalla, täydentäen ja syventäen uskovan elämää ja seurakuntayhteyttä.

Jeesuksen malli oli solun kaltainen: Hänen vaikutuspiirissä oli suuri määrä ihmisiä, mutta Hänellä oli 12 läheisintä, Hänen opetuslapsensa.  Nämä olivat mukana Herran elämässä lähes päivittäin – he eivät ainoastaan kuulleet Jeesuksen opetusta vaan söivät yhdessä, kulkivat yhdessä, jopa kinastelivat keskenään Hänen kuullen…  He ’jakoivat elämää’.  Solujen ajatus on saman suuntainen – emme ole joka päivä ja joka hetki yhdessä, mutta luomme mahdollisuuksia syvemmälle yhteydelle, toinen toisemme tuntemiselle, ja yhteenkuulumiselle kuin mitä isossa ryhmässä on mahdollista.

Pitäisikö minun liittyä soluun?

Soluun kuuluminen on tärkeä osa uskovan elämää.  Jotkut jopa sanovat, että ”todellinen” seurakuntaelämä löytyy soluista!  Solussa voi jakaa omia kokemuksia, kysyä ja keskustella aiheista, jotka askarruttaa, rukoilla yhdessä eri tavalla kuin jumalanpalveluksissa, joissa on paljon ihmisiä.  Solut tähtäävät syvempään uskovien väliseen yhteyteen ja siihen, että jokainen kokee kuuluvansa.  Soluissa on kuitenkin vapaus jakaa tai olla jakamatta juuri sen verran, kun itse kokee ja haluaa, ilman painetta.

Rohkaisemme siis jokaista kokeilemaan solua ja liittymään sopivaan soluun.

Miten pääsen soluun?

Solut kokoontuvat eri puolilla Vammalaa.  On olemassa miesten soluja, naisten soluja, yhteisiä soluja sekä nuorten soluja.  Lähetä s-postia solut@vammalanhelluntai.net ja kerro hieman itsestäsi, niin etsimme sinulle sopivan solun, johon voit halutessasi käydä tutustumassa.  Voit myös kysyä pastoreilta.